2025 7 1.7. ILMOITTAJA Luonnollinen tai juridinen henkilö, joka on hyväksytty osanottajaksi kilpailuun ja jolla on FIA:n ilmoittajalisenssi, jonka ASN on myöntänyt. CIK ei hyväksy alle 18-vuotiasta henkilöä ilmoittajana. Suomessa kansallisissa kilpailuissa ei käytetä erillistä ilmoittajaa, mutta SM-kilpailuiden luokissa (Mini60, OK junior, OK, S125 ja KZ2) ilmoittaja on pakollinen. Ilmoittajan tulee olla 18-vuotta täyttänyt. 1.8. OHJAAJA Kilpailuun osallistuva ohjaaja, jolla on FIA:n ohjaajalisenssi, jonka ASN on myöntänyt. Ohjaaja voi myös olla kartin ilmoittaja. 1.9. LUOKITUS Luokitus on CIK/FIA:n virallinen todistus siitä, että runko- tai moottorimallia, tai erityisesti määriteltyjä varusteita on valmistettu sarjatuotannossa riittävässä määrin, jotta ne olisivat oikeutettuja luokitteluun jossakin luokassa. Luokitusanomuksen jättää CIK/FIA:lle sen maan ASN, missä ajoneuvoa valmistetaan, ja sen tulisi johtaa luokituksen vahvistamiseen. Tämä on tehtävä erityisten CIK/FIA:n vahvistamien luokitussääntöjen mukaan ja jokaisen valmistajan, joka haluaa luokittaa mallinsa, täytyy sitoutua noudattamaan niiden määräyksiä. Myös AKK voi myöntää/päättää omia luokituksiaan kansallisiin luokkiin. 1.10. LUOKITUSTODISTUS Jokaisen CIK-FIA:n tai AKK:n luokittaman runko- ja moottorimallin tai varustuksen tulee olla kuvailtuna todistuksessa, jota kutsutaan luokitustodistukseksi. Todistuksesta tulee käydä ilmi kaikki tieto, jonka avulla kyseinen malli voidaan tunnistaa. Kilpailijan tulee varautua esittämään luokitustodistus tai joku muu CIK:n asiakirjan käyttämästään kalustosta katsastuksessa. Kilpailun johdolla on oikeus evätä kilpailijan osanotto, jos tämä ei voi esittää vaadittuja asiakirjoja. 1.11. LISENSSI Lisenssi on rekisteröintiasiakirja, joka myönnetään kilpailutoimintaan aikovalle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle. Lisenssin haltijan edellytetään tuntevan autourheilun kansainväliset ja kansalliset säännöt, sekä sitoutuvan niitä noudattamaan. 1.12. SERVICE PARK (SULJETTU ALUE) Kilpailun jälkeen alue maalilinjalta karanteenialueen portille on suljettua aluetta. Kenelläkään, paitsi kilpailijoilla, huoltajilla, kilpailun toimihenkilöillä tai erikseen auktorisoiduilla henkilöillä, ei ole oikeutta olla service park -alueella. Korjaus- ja muutostyöt on kielletty maaliintulon jälkeen service park -alueella.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=