Karting lajisäännöt 2025

2025 33 Lähettäjän ei tarvitse antaa ylimääräistä ryhmittelykierrosta, vaikka joku ohjaajista ei olisikaan omalla paikallaan. Mikäli todetaan jonkin ohjaajan pysähtyneen toisesta kilpailijasta johtuen, voidaan ryhmitys pysäyttää ja järjestää lähtö uudelleen. Radan oikaisujen käyttäminen on kielletty lähtöpaikan saavuttamiseksi. Lähtömerkki annetaan rullaavassa lähdössä. keltaisen ja valkoisen viivan välissä lähettäjän päätöksellä. Kilpailu alkaa lähtömerkistä. Lähdön kiihdyttämisestä tai hidastamisesta rangaistaan 3 tai 10 sekunnin aikasakolla. Kierroslaskenta käynnistetään ensimmäisen kartin ylittäessä lähtölinjan. Karttia voidaan yrittää käynnistää lähdön ryhmitysalueella (ennen valkoista viivaa) aina lähtömerkin antamiseen saakka. Kilpailijan katsotaan lähteneen aika-ajoon, erään, esifinaali tai finaaliin, kun hän on ylittänyt lähdönryhmitysalueen valkoisen viivan. Arvokilpailuissa (SM, SJM ja CUP) katsotaan osallistuneeksi kilpailun osaan, kun kilpailija kalustoineen on saapunut säädetyn aikarajan puitteissa lähdön ryhmitysalueelle. 7.2.1. Lähtöjärjestys Ohjaajien tulee olla avustajineen (1 avustaja) lähdön ryhmitysalueella viimeistään 5 minuuttia ennen aikataulun mukaista lähdön alkamisaikaa. Ohjaaja, joka ei noudata tätä sääntöä ei katsota osallistuneen kyseiseen kilpailun osaan, pois lukien harjoitus- ja aika-ajot, ellei sarjasääntö tai kilpailukutsu toisin määrää. Ohjaajille on näytettävä 1 minuutin taulua ennen lähdön alkua. Aika-ajon nopein kuljettaja (master) voi halutessaan valita kummalta puolen rataa halua lähteä. Tämä hänen tulee ilmoittaa lähdönjärjestelijälle/kilpailun johdolle viimeistään lähdönjärjestelyalueelle saavuttaessa, ennen kartin maahan laskemista. Masterin päätös vaikuttaa vain ensimmäiseen lähtöriviin. Muulloin lähtöjärjestys on, kuten radan lähtöruudukko on määritelty. 7.2.2. Lähettäjän sijoittuminen Lähettäjän tulee olla noin 10 m lähtöviivan takana kilpailijoiden hyvin nähtävissä. Lähettämisen tapahtuessa valoilla lähettäjä voi sijoittua haluamaansa paikkaan valojen ja keltaisen viivan välisellä alueella. 7.2.3. Lähetystavat Karting kilpailuissa käytetään master-lähtöä. Masterina tulee olla yksi kilpailijoista. Cadet- ja KZ2-luokissa kilpailuissa on seisova lähtö. Cadet-luokassa voidaan käyttää myös rullaavaa lähtöä. Muissa luokissa kilpailussa käytetään rullaavaa lähtöä. Lähettäminen lipulla Ryhmittäytymiskierroksella lähtövalmistelun aikana lähettäjä pitää lähetyslipun alas suunnattuna oikeaa jalkaa pitkin lippu käteen kerättynä. Lähtömerkiksi lähettäjä nostaa lipun pystysuoraan asentoon, jossa hän pitää sitä niin kauan kuin koko lähtöryhmitys on sen ohittanut.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=